perjantai 22. helmikuuta 2013

Tällä viikolla muun muassa agia, tokoa ja hakua arktisissa olosuhteissa

Alotettasko vaikka tiistaista? Noh, sillon oli koko päivä kennel- ja pieneläinrakentamista. Sehän ei siis ole mikään maailman suunnitelmallisin aine, tehään sitä mitä siellä on kesken, ja jos joku haluaa tehhä omia juttuja niin saa tehhä. Miehän olen puutöissä ihan käsi, niin en sitten alkanu mitään väkertämään siellä, mutta auttelin sitten muita niitten omissa projekteissa. Maalattiin hajuerottelupöytiä ja kuskattiin niitä hallille. Ja siellä korjattiin agilityn rengas.

Illalla käytiin hallilla, jossa just oli loppumassa joku epävirallinen "lassietreeni":D Voi että ku kerranki pääs näkemään muita nahkoja taas pitkästä aikaa. Mie otin Endan kans ihan sitä että hallissakin pysytään minun mukana, ja vähän seuraamista ja liikkeestä seisomista (se alkaa jo pikkuhiljaa tajuta sitä siinä sivulla ollessaankin!) Sitte Mikin kanssa otin seuraamista, kaukoja ja laitoin sen paikkamakuuseen.
Koska omien koirien treenaaminen ei ollu se syy miksi mie menin hallille alunperin. Mie nimittäin lupasin auttaa yhtä maapuolen opettajaa koiransa kanssa tokoliikkeiden opettamisessa. Tällä kertaa keskityttiin noutoon, ja saatiin Lumi jo muutamaksi sekunniksi tarttumaan leluun ihan kunnolla! Ens kerralla vois kattoa vähän muitaki liikkeitä...
Siellä vaan sattu semmonen pikkunen välikohtaus, kun Miki nousi sieltä paikkamakuusta (johon olin sen unohtanu, että ihan oma moka kyllä.) Lumi kun ei hirveästi tykkää muista koirista. Karvat pöllys(nimenomaan Mikin karvat) ja ääntä lähti molemmista, mutta siinäpä se. Oli se kuitenkin aika hurja tilanne.

Keskiviikkona kävästiin Kokkolassa teemapäivillä, jossa poliisin, tullin ja verohallinnon edustajat piti meille puheen, ja sanottaisko näin nätisti, että keskivertoa huonommat musiikkiesiintyjät ja stand up - koomikko kyllä kruunas sen päivän aika totaalisesti.

Torstaina oliki sitten tän viikon ainoa käytännöntunti. Ja koska koululla riehuu nenäpunkki(meille sitä ei oo vielä tullu *kopkop ja onneks on hiihtoloma niin tää varmaan rauhottuu) niin kaks ekaa tuntia oli ulkona. Nyt vaan sattu se viikon ainoa kylmä päivä. Huomas jo aamupalalle kävellessä että Endan jalat paleli (tottu kyllä top-jakson aikana olemaan ulkona jopa -15 asteen pakkasessa, nyt on ollu vaan niin paljon enemmän sisällä) Ohjelmassa oli siis hakua lumikasasta, eli meän koirat pääs tavallaan kokeilemaan laviinikoirien hommia :D  Kaks maalimiestä piiloutu koloihin ja se peiteltiin lumipaakuilla. Nää treenit ei menny kyllä kovin hyvin... A) koira joutu tarpomaan siellä lumihangessa kyynäriä myöten B) sillä paleli ne jalat C) aivan totaalisen uus tilanne tollanen lumihaku, ja Endahan on hakuillu hakuillu viimeksi kesällä mettässä kun se oli alle puol vuotias
Että vähän haahuiluksi meni, mutta lopulta se sentään vahingossa käveli toisen kolon päältä ja toisen se haisto jonku matkan päästä.

Sitten terveet koirat meni lopuksi kaheksi tunniksi hallille ja ilman koiraa olleet luokkalaiset tuli avustajiksi. Aksassa oli tollanen pätkä, jonka idea oli siis vastakädellä ohjaus. Kun normaalistihan vastakättä ei käytetä, mutta on tiettyjä poikkeuksia niinku tuo tilanne. Ei siinä muuten mitään, mutta hallilla oli joku toinen luokka ja niitten koirat. Endasta näki että siinä meni se keskittyminen. Eikä se pysynyt siellä hallissa sitten irti. Tehtiin siis yksittäisiä esteitä, ja lopuksi mie koitin tuota pätkää vaan sen verran että tajusin itte sen ohjauskuvion ja Enda oppi menemään vastakädellä ohjattaessa putkeen. Muuten me vaan palloiltiin siellä hallilla ja yritin vahvistaa Endan keskittymistä minuun.

Mie tulin jotenki niin vihaseksi ittelleni noiden tuntien jälkeen, ettei mitään järkeä. Tää on minun toinen koira ja teen täsmälleen samoja virheitä mitä tein  Mikinkin kanssa. Minun suunnitelmahan oli että Endan mie opetan alusta asti pysymään irti niin monessa tilanteessa kun voin, ja nyt me ollaan tuon hihnan "vankeja" kaikissa treeneissä, paitsi jos halli on täysin tyhjä. Iski joku hetkellinen masennuskohtaus, aloin itkemään ja melkeen missasin ruokailun... En kyllä yhtään tiiä että mistä johtu, ehkä tosiaan onki loman tarpeessa tässä vaiheessa kevättä. Mietin vaan että eikö minun koirat halua olla minun lähellä, oon varmaan ihan paska koirankouluttaja ku vieläki Mikin kans hinkkaan AVOssa ja Enda on jo yli 10kk eikä olla ees kisakunnossa... Ja tuo haku oli kans menny ihan perseelleen ja seki oli varmaan minun vika ku jotaki sähläsin sen lähetyksen kans...

Mutta toi meni ohi, sain kiskottua itteni ylös ja ruokailuun ja tunnille... Kyllä se tästä, ei mulla oo mitään kiirettä Endan kans. Tuo lällättely on vaan joku vaihe jne. Ainakin mie vilpittömästi toivon niin, mutta kyllä mie silti ihan tosissani mietin vieläkin...

Pidin tänään tunnilla esitelmän kobolttiaratista(vihree pieni papukaija), siitä tuli mieleen, että mie joskus halusin linnun lemmikiksi, ennen kun mulla oli Miki :D Mistä lie tullu semmonenki ajatus päähän. Nyt, ei todellakaan. A)epäeettistä B)epäeettistä C)pitää olla tosi omistautunut niille linnuille että pystyy tarjoamaan edes vähänkään hyvät olosuhteet.

Nyt illalla otin pikatreenit molempien kans tuossa pihalla. Endan kans vasemmalle käännöksiä(painaa taas aivan älyttömästi) ja jääviä. Ne alkaa olla jo melkeen valmiita liikkeitä. Sitten otin maahanmenoa silleen että Enda vaan meni siellä omia juttujaan, ja käskin sen maahan kun se katto minua; ja sehän meni vaikka matkaa oli varmaan 10m! Ja niin nopeesti vielä että vau! ja Mikin kans otin luoksetulon(ikinä ei oo pysähtyny noin hyvin) ja seuraamisen, kaukot(aivan huiput, hidastelusta ei jälkeäkään) ja jäävät. Ja miksi yhtäkkiä tollaset tokosulkeiset Mikin kanssa? Noh, menin sitten ilmottaan sen tohon 4.3 tokokokeeseen Kannukseen...

Sellasta meille. Nyt on hiihtoloma, suunnitelmissa nukkumista, uusien lenkkireittien tutkimista, hallilla treenailua ja mitäs muuta ilmasta toimintaa sitä keksis(joo, tililtä huomaa että on loppukuu :D)

2 kommenttia:

  1. Löysin tän teidän blogin tuolta Lifedream-foorumin kautta ja oon käynyt lukemassa aina välillä, nyt tuli sellainen olo että mun on ihan pakko kommentoida tätä sun kirjoitusta.

    Mulla ja Kipillä oli Kipin ollessa nuorempi paljon vaikeuksia häiriöiden kanssa: viime syksynä oli treenikertoja, jolloin se kirjaimellisesti vain kiskoi ja kiljui muita koiria ja ihmisiä kohti, eikä ollut pätkääkään kiinnostunut mun kanssa tekemisestä, leikkimisestä tai edes nameista. Irti pitämisestä kymmenen muun treenaavan koirakon keskellä ei voinut puhuakaan. Nykyään, vajaa puoli vuotta myöhemmin (Kipi on nyt 1 v 3kk) treenataan säännöllisesti ryhmässä, jossa muut on kisaavia koiria ja vähintään viisi koiraa on koko ajan tekemässä eri liikkeitä maneesissa. Kipi on kiinnostunut pääosin mun kanssa tekemisestä, ja jos se lähtee jonkun muun luo, se palaa kutsusta takaisin. Miten mä sen sitten tein? Mä lakkasin hetkeksi stressaamasta edistymisestä liikkeiden suhteen, ja panostin siihen, että Kipi haluaa olla just mun kanssa ja tehdä mun kanssa juttuja: me leikittiin yhdessä paljon (ensin kahden lelun leikkiä, jonka avulla oppi tuomaan myös mulle lelun takaisin, koska tiesi saavansa uuden), eri paikoissa, sitten kentän laidalla muiden treenatessa. Jos Kipi lakkasi kuuntelemasta eikä ollut enää kiinnostunut mun kanssa tekemisestä, vein sen saman tien pois (yleensä autoon). Ja jos lähti mun luota pois, eikä ensimmäisen kutsun jälkeen tullut takaisin, menin hakemaan sen pois. Ei ollut ihan kerran tai kaksi kun lähdin kohtuullisen masentuneena treeneistä, mutta sitten työ alkoi tuottaa tulosta. Kipi ainakin on niin itsevarma koira, että se luottaa pärjäävänsä maailmassa ihan ilman mua, ja joskus sille täytyy edelleen kertoa, että mä olen se, joka päättää milloin se saa tehdä leikkiä tai tehdä töitä mun kanssa, jos se ei kiinnosta, niin sitten ei myöskään rällätä pitkin kenttää/hallia.

    Tuo voi olla myös vähän ikävaihe, koska Kipsakin oli 10kk niihin aikoihin, kun ongelmat oli pahimmillaan. Nyt et vaan anna periksi, kyllä Endastakin vielä oikein toimiva tokokoira tulee :) Kipikin olisi jo EVL-ikäinen, meillä ei ole yhtään koestarttia vielä takana ja silti mä uskon, että kyllä siitä vielä hyvä tulee, kunhan ei pidetä liian kiirettä. Tärkeintä lajissa kuin lajissa on kuitenkin se, että yhdessä tekeminen on kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista, helpottaa vähän kun joku on kokenu jo saman ja suurinpiirtein selvinny siitä :D Niinhän se onki se yhessä tekeminen kaikista tärkein, oon kyllä siinä samaa mieltä! Täällä koulussa se vaan tuntuu joskus unohtuvan, ainaki tunnin aikana olevissa treeneissä.

      Poista