tiistai 25. lokakuuta 2011

Takasin Kannuksessa...

Tai ollaan oltu jo lauantaista asti, mutta koska en tehnyt syyslomalla mitään erityistä Mikin kanssa, ja olen ollut sairaslomalla, niin eipä ole ollut paljoa kirjoiteltavaa. Nyt ihan vaan ajan kuluksi ajattelin kertoa, että tosiaan tulin perjantaina kipeäksi, lauantaina lähdin Kannukseen takaisin ja olen yskinyt ja niistänyt melkein koko ajan siitä asti. Eikä tämä yskä ja nuha ja kuume näytä loppuvan. Jos vielä huomisen saisi vapaaksi, niin varmaan helpottaisi. Toivottavasti, koska viikonloppuna on kenneliin meno ja kämpän vaihtokin ehkä jo ensi viikon aikana.

Miki vähän hyppii seinille kun ei ole oikein päässyt sitä viemään kunnon lenkeille, onneksi se pysyy edes irti niin voi pitää sitä pellolla jonnin aikaa. Ja luokkakaverit on vähän jeesannut niin ei nyt ihan mahdottomaksi ole mennyt:)

lauantai 15. lokakuuta 2011

Torstain tokot, perjantain haku ja syysloma!

Eli torstaina koulun jälkeen oli ensimmäiset treenit tokonäytökseen, jossa olen mukana marraskuun koiramessuilla. Mikin seuraaminen oli ainakin ihan persiillään, ehkä se johtui uusista koirista... Muuten haettiin vaan käsitystä että mitä siellä esitetään sitten. Syysloman jälkeen alkaa kunnolla treenit. Sitten harjoiteltiin ruutua niiden treenien jälkeen. Ihan hyvin se sinne nyt juoksee, mutta ei aivan joka kerta, eli parannettavaa on...

Perjantaina mentiin hakumettään. Oli tosi hyvä ilma, mikä oli hyvä, mutta ei ollut juuri ollenkaan tuulta, eli se oli sitten vähän huonompi asia. Otettiin neljä pistoa per koira. Olin maalimiehenä Viljamille, ja hyvin se löysi:) Miki on tajunnut haun idean hyvin, kaksi onnistui kerralla, toiset kaksi mie mokasin kun lähetin koiran silloin kun se ei vielä ollut keskittynyt eteenpäin, vaan haahuili ja kattoi muualle.

No sitten päästiinkin jo kotimatkalle. Käveltiin asemalle Saanan ja Rubertin kanssa ja ooteltiin junaa noin puolitoista tuntia, en halunnu jäähä yksin tyhjään kämppään:D Tällä kertaa varmistin että Miki ei päässyt vetämään päätä pannasta ja yritin jäädä odottamaan siihen kohtaan mihin se eläinvaunun ovi tulee, hyvin onnistui:D Ja tällä kertaa Miki jopa meni itse junaan, ei tarvinnut nostaa sitä, mutta kyllä se vieläkin pelkää. Vaunu oli melkein täynnä Kemiin asti. Sitten sinne jäi enää meidän lisäksi pari matkustajaa ja koira. Kotipihalla Miki teki kauhean kunniakierroksen ja juoksi ympäriinsä. Tänään taidetaan käydä vaan lenkillä, en jaksa tehhä mitään muuta...

tiistai 11. lokakuuta 2011

Ensimmäinen navettavuoro, käytännön tunti ja koulukuvaus

Jeps, eli eilen oli ensimmäinen iltanavetta ja pääsin lypsämään lehmiä. On se tarkkaa, ja oikeastaan vähän pelottavaa, kun on vastuussa jostain joka joskus päätyy jonkun juomalasiin tai ruokapöytään. Vähän sotkuistakin se on, kun lehmät paskoo ihan missä vain ja maitoa valuu hihasta alas yms:D Ja tänään piti herätä puoli viideltä että heräsin edes jonkin verran siihen aamunavettaan joka alkoi kuudelta. Tällä kertaa olin ruokinta ja siivouspuolella, puhdistin parsia ja käytäviä ja levittelin kuivikkeita. Ei ne lehmät hullumpia elukoita ole!

Sitten pitikin kiirehtiä käytännön tunnille. Mentiin halliin ja siellä sai ottaa omavalintaista tottista ja otettiin sitten esine-etsintää. Miki käytti hyvin nenää, kotiläksyksi sain totuttaa sen nostamaan esineitä hankalistakin paikoista, nyt se epäröi kun piti nostaa ämpäristä joka oli pöydän alla. Tokoa otin sen verran, että palauttelin Mikin mieleen ruudun ja hyppynoudon, jotka se joskus osasi hyvinkin, nyt on taas work in progress niiden kanssa...

Sitten taas pikapikaa kämpille ja suihkuun ja meikkasin ja harjasin koiran; oli koulukuvaus... Saas nähdä onnistuiko kuvat, ryhmäkuvatilanne oli aika kaoottinen ja yksittäiskuvassa tausta oli valkoinen, eli en oikeen tiiä, väähän epäilyttää:D

Ja tänään oli joku leipomispäivä, mie leivoin tahmakakun ja Saana leipoi lättyjä. Mutta nyt nukkumaan... Saa nukkua kahdeksan tuntia jos nyt menen, ja se on paljon se:D

perjantai 7. lokakuuta 2011

Torstain haut ja tokot & tänään mokkapaloja & piilotettu

Eilen käytiin mettässä hakemassa. Miki missasi ensimmäisen, mutta haki toisen maalimiehen, ja kyllä se löysi sen lähemmänkin kun palattiin takaisin. Sitten käytiin hallilla taas tokoilemassa ja Miikku puhui takapään käytöstä ja näytti harjoituksia. Sitten oli sivulle harjoittelua ja kujaluoksetulo.

Tänään harjoiteltiin vaan lisää kestoa käsien yli hyppimiseen. Ihan hyvin se jo sen tajuaa. Ei vain huvittaisi mennä tuonne myrskytuuleen istumaan nurmikolle, että saisi harjoitella ulkona:D Tänään myös oli viimehetken mätsärivalmisteluja, leivottiin Roosan kanssa mokkapaloja ja melkein puoli luokkaa teki itse köysileluja:D Mulla ei oikein luonnistunut se, mutta onneksi oli taitavampia ihmisiä siellä:D

Ihan nyt illalla sitten selvisi, että Miki oli piilottanut tuoreluun jota se eilen söi, mie luulin että se oli kokonaan syönyt sen:D Sain onneksi pois sen nyt, niin ei jää haisemaan...
Huomenna on siis mätsäri jonka meidän luokka järjestää, toivottavasti se menee hyvin!

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Elämänhallintaa, käytännöntunti, agilitytreenit & tennarilla

Elämänhallinta on siis yksi kurssi jota meillä on tämän ekan jakson aikana ollut, ja käytiin siis tänään kattomassa lenkkimaastoja missä vois olla koirien kanssa. Ja katos vaan, 2,5km päässä koululta alkaa mettäpolku, jospa sieltä alottelis, joku muu viikonloppu, tulee nimittäin kiirus tästä viikonlopusta. Lauantaina on meidän luokan järjestämä mätsäri ja sunnuntaina pitää tehdä yksi elämän pitkä etätehtävä loppuun.

Sitten nelosluokkalaiset piti meille käytännöntunnit. Jouduttiin/päästiin Mikin kanssa ehkä johonkin esitemalliksi koulun esitteeseen, piti juoksuttaa sitä puomia ja aata eestaas ja kuvia vaan ropisi. Kamala miltä mahdoin taas näyttää kuvissa... Noh, jos hyvä tuuri käy niin ne ei kelpaa:D No itse tunneilla sitten keskityttiin seuraamiseen ja kontaktiin, kyllä Miki alkaa pikkuhiljaa tiivistää käännöksiä ja mieki kävelen melkein aina oikein.
Koulun jälkeen olikin agilitytreenit, joissa tehtiin tällainen pätkä:


Ja kuvia treeneistä(Janita näkyy tuossa Mikin ohjaajana, kiitoksia vain!)








Ja treenien jälkeen Miki leikki valkoisen paimenkoiranpennun Nanan ja Sariannan petittien kanssa tennarilla(sellane aidattu alue) ja nyt se ainaki on väsynyt.

Tässä on kuvia tennarilta:








Silti jaksoi vielä kämpillä leikkiä Rikin kanssa ja harjoitella käsiesteitä, nyt se tajusi sen ympäripyörimisen idean!
On vaan tullu telottua tuo vasen nilkka taas vaihteeksi ja se on kipee. Ei oikein tehnyt mieli sen takia juoksennella ja käveleskellä mettässä. Mutta kyllä se siitä...
Ja note to self: Kyni Miki kaljuksi ennen agilitykisoja:D Järjetön määrä karvaa:D Ja voi elämä miten kaukaa se ponnistaa hypylle, kyllä tuo on jo liian kaukaa?

KIITOKSET hienoista kuvista Sarianna!

tiistai 4. lokakuuta 2011

Käytännön tunnilla tokoa ja esine-etsintää

Käytännöntunnilla oli tokoa ja esine-etsintää kahden kennel -08:in tytön pitämänä. Mentiin Dogness-hallille kun satoi taas vaihteeksi. Ja siellä sai kysyä vinkkejä tokoon, mie kysyin seuraamisen käännöksiin apua(jos se imutus nyt toimis) ja noudon vinoon perusasentoon ja luoksetulon pysäytykseen(Miki tekikin ihan hyvin!) ja tehtiin kujaluoksetuloa ja pujottelua sitten ryhmänä.

Esine-etsintää otin kaksi kertaa... Miki käytti kyllä ihan hyvin nenää, yleensä se on vaan kantanut kotona esineitä lattialta tai tuolin tms. päältä, nyt se lelu oli vähän piilossa niin kesti kauemmin. Sitten kyseltiin tietty kaikkea projektikoirista ja toppaikoista ja sellaisesta.

Huomenna on taas käytännön tunti ja elämänhallintatunnilla mennään koirien kanssa tutustumaan lenkkeilymaastoihin. Sitten illalla on vielä agilitytreenit, eli toiminnallinen päivä tiedossa!

maanantai 3. lokakuuta 2011

Hakusheltti ja agi & tokotreenit

Käytännön tunnilla oli tänään tuulitreeniä, eli maalimies piiloon mettään palkkojen kanssa ja koira päästetään sitten vaan vapaaksi ilman mitään käskyä ja katsotaan reagoiko se hajuun. Miki alkaa tajuta haun idean hyvin ja reagoi hyvin hajuun. Se tykkää hakea ihmisiä mettästä. Pitää vaan kyniä se niin pääsee nopeampaa liikkumaan metsässä ja agilityssä. Opettajan kommentti: Ihan hyvä hakusheltti:D Tein myös jäljen, vieläkin jäljestää vähän perse vinossa(koira siis:D) mutta muuten hyvin vaikka on mutkaista ja makupaloja ei ihan joka jalanjäljessä ole.

Agilitytreeneissä oli kuolleita kulmia putkeen. Muuten hyvin, mutta Miki vähän haukkuu ja yrittää komentaa. Tapahtui sellainen juttu pitkästä aikaa, että viereiset treenit oli vähän kiinnostavampia kuin omat. Lopetin meidän treenit siihen, että se tajuaisi keskittymisen omiin treeneihin olevan kannattavampaa.

Agilitytreenien jälkeen tein tokotreeniä. Muuten hyvin, mutta ennakoi istumaan seisomaan jäämisessä ja ei oikein malttanut aluksi keskittyä kaukoihin. Ja noudossa meinaa vinottaa perusasento. Koskakohan sitä uskaltaisi taas ilmoittautua tokokokeeseen...

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Viikonlopun treenauksia ja muuta

Perjantaina saatoin taas aamulla Rubertin ja Saanan ja kävin kaupassa. Sitten ruuan jälkeen lähdettiin käymään Even kanssa Kälviällä Jokkepetin tehtaanmyymälässä. Tarttui mukaan uusi hihna, kuppialusta ja vinkulelu. Ja käytiin myös Agrimarketissa ostamassa ruokaa.

Lauantaina sitten meni aikaa nukkumiseen ja yleiseen velttoiluun. Päästiin kuitenkin treenaamaan iltapäivällä. Tokoa treenasin paikallamakuun ja noudon verran, hyvin meni molemmat! Tässä on agilitystä ja jäljestä video:



Tänään kului aamupäivä koulutehtävien parissa. Iltapäivällä käytiin treenaamassa agilitya, ei meinannut oikein tulla mitään kun yritettiin tehdä itsekeksimää ratapätkää... Saipahan liikuntaa, jos ei treenillisesti hyötynyt mitenkään:D

Huomenna on käytännöntunti, toivottavasti ei sada taas vaihteeksi.