"This is the day when the wolves die young, they'll never see the new Midnight Sun..."

Mulla tulee tosta alla olevasta biisistä jostain syystä aina Rovaniemi mieleen, juuri ton otsikon kohdan takia. Kerran monta monta vuotta sitten mulla tuli kaupungilla puhumaan sellanen tyttö (tai nuori nainen se sillon oli ja mie tyttö :D) niin siitä miten he joka vuosi tulee kattomaan yötöntä yötä Lappiin Hangosta asti. Puhuttiin varmaan tunti vähän kaikesta ja toi keskustelu on jääny mulle mieleen varmaan ikuisiksi ajoiksi. Sen takia (+ pimennysverhojen takia:D) mie oon oppinu tykkäämään yöllisestä auringosta. Sitä on vaikeeta arvostaa tollasia asioita niin paljon kun ne ansaitsis, kun niitä on aina tottunu näkemään...



Ja syyksi tälle vähän randomillekin postauksen alotukselle oli tuo ohimennyt juhannus. Mie en hirveesti tykkää siitä miten se on kans tehty ryyppyjuhlaksi, niinhän vähän kaikki Suomessa taitaa olla... Joten mie oon keksiny siihen tilalle oman koiriin liittyvän perinteen :)

Oon nyt neljänä vuonna (en valitettavasti peräkkäisinä) menny juhannusyönä keskiyöllä katsomaan aurinkoa koiran/koirien kanssa vaaran päälle. Ja nyt joku kysyy että mitä järkeä? Noh, juhannuksena on viimenen päivä kesästä kun aurinko on ylhäällä keskiyölläkin, siitä ne päivät alkaa lyhenemään minkä kerkeävät kunnes on taas pilkkopimeää. Jos nyt noin kärjistetysti haluaa ajatella. Onhan aurinko kauan ylhäällä vielä monta viikkoa ja nouseekin jo kolmen aikaan taas ylös, mutta en tiiä... Jotenki minusta on tullu tärkeeksi olla paikalla ja lähempänä tuona hetkenä, vähän niinku otetaan keskiyöllä uusi vuosi vastaan sen vaihtuessa... Hyvästit keskiyön auringolle tai jotain muuta yhtä runollista :D

Tänä vuonna unohin ladata kameran niin ei oo mitään kuvia ja muina vuosina en oo tainnu ottaakaan ku ei oo vaan sattunu kameraa mukaan... Hyi kamala kun tuli muuten kylmä tolla reissulla ja ei ihme ku minun nuha ei tällä vauhilla parane, mutta ainakaan ei ollu sääskiä tai muita öttiäisiä just ton takia nimeksikään!

Mikillä on taas näkö huonontunu. Yleensä jätän tarhan oven auki kun otan koirat sieltä pois ja kerran olin laittanu sen kiinni jostain syystä takasin. No seuraavan kerran ku pistin koiria tarhaan nii Miki parkahan hyppäs siihe pahki ennen ku mie ehin aukasta sitä ovea, kun se nähny sitä ovee siinä... Ja eilen se ei ekan kerran uskaltanu hypätä ulos sieltä kun se ei muistanut tarkkaan missä oviaukko oli eikä siis myöskään tainnut nähdä sitä, minun piti vetää se käden avulla siihen oviaukolle ennen kun se uskalsi hypätä... Mie oon sanonu tän varmaan kaksmiljoonaa kertaa, mutta vielä se menee tässä mukana ja ihan pirtee se on ja kaikkee. Onneksi näkö on menny vähitellen niin ei oo mitään äkkipaniikkia tullu. Saa nähä jos se selvästi alkaa stressaamaan että millaseen ratkasuun sitten pitää päätyä. Ehkä ei pitäis ajatella sitä kuitenkaan ihan vielä...

Agilitysta sitten... Keksin tässä estepulassani uuden harjotuksen mitä pystytään tekemään ilman esteitä! Meän pihan vieressä on naapurin mettää ja se on nyt kaadettu ja siellä on kantoja tasaisin väliajoin vielä maassa, niin mie keksin että Enda oppii estehakuisuutta sitten joskus, niin opetin sen hakemaan kantoja :D Ja siis se idea on että Enda menee seisomaan sille kannolle mihin mie osotan ja näytän. Pitää joskus ottaa videolle se on ihan hauskan näköstä nyt kun ollaan päästy jo muutaman "esteen" sarjoihin ja Endaki tykkää siitä :D

Ja sitä pyykkitelineen kiertoa takapihalla ollaan myös tehty, viime postauksessa oli siitä videota kun oltiin vasta aloitettu... Nyt Enda hakee sen jo ainaki 20m päästä ja kiertää sen, siitäkin se tykkää hirveesti. Keppejä en oo saanu vieläkään pystyyn kun en saa hakattua niitä tarpeeks syvälle maahan... Rengas mulla roikkuu puussa :D

Enda 2v, kentsuviikonloppu ja muita kuulumisia

Endakin täyttää tänään jo kaks! Mihin se aika oikeen katoaa!
Piti oikeen kaivaa arkistojen kätköistä tää video:



Ensinnäki tossa ku Enda yrittää melko alussa syyä kameran niin mie itken ja nauran yhtä aikaa. Mie olin niin onnellinen tosta pennusta ettei mitään rajaa. Ja en kyllä sinä keväänä oikeen ollu onneni kukkulolla noin muuten kun isä kuoli ja nii... mutta siis sinä hetkenä tajusin että mulla on uus perheenjäsen hyvällä tuurilla seuraavat 10-15v, ja onhan tuo nyt vaan niin söpö että itkettää :D Kiitos Hanna oikeesti, Enda on aivan ihana koira, jos en oo jo tarpeeks monta kertaa sitä sanonu :)

Enda 2v

Ja toiseksi tää on kiva video Mikistä. Siitä oikeen näkee kuinka se opettaa tuota vetämään ja se kärsivällisyys mitä Mikillä on ollu ton kanssa alusta asti, se paistaa tästä niin selvästi. Miki on ihan ku ylpee iskä tässä videossa :D

Nykyään kyllä voimasuhteet on pikkasen toisin päin, nyt Enda vetää Mikiä pitkin lattiaa :D Ja vaikka Miki on sille alkanu vähän sanomaan takasin ku Enda on leikkiny rajummin niin kyllä silti se vielä jaksaa joka päivä muutaman kerran sen kans vetää ja tykkää siitä hirveesti.

Onnea kaikille sisaruksille näin merkkipäivänä, ja paljon onnea seuraavaankin vuoteen, lets have a good one!

Ja koska mie oon ilkeä, niin koirat saa vaan ekana vuonna, ja sitte 5 vuotiaana ja seuraavan kerran 10 vuotiaana synttärikakut :D Joten Endalla on vielä pitkä odotus edessä että saa kokonaisen maksalaatikon, Mikillä sentää vaan vuos ja 5kk :D Kyllä mie sille jotaki herkkua laitan ruoan sekaan kuiten vaikka eihän se koira tajua, mutta mulle on tärkeetä että huomioidaan merkkipäivinä, koiratkin :D

Mites lukijoilla vietetään eläinten synttäreitä, vai onko humpuukia?

Ilme :D

Sitte vähän kentsuasiaa... Oiskohan ollu toinen vai kolmas vuoro ku oon vetävänä ja ihan hyvin se meni, paitsi tää aamu nyt vähän kosahti aikataulullisesti, eikä menny ihan ku strömsössä... Tai no jo perjantaina kosahti omaan nilkkaan, tai pitäskö sanoa lonkkaan. Mie nimittäin spurttasin ensimmäisen pitkän lenkin sellasta kyytiä että, ku kerranki ei sattunu käveleminen pitkästä aikaa + oli kiire... eli varmaan normaalijalkaisen reipasta vauhtia. Kuitennii, siinä hötäkässä onnistuin posauttamaan lonkkani vissii jotenki pois paikoiltaan, ei mitään hajua missä vaiheessa ja miksi ja mitä tapahtu. Aattelin vaan sen lenkin jälkeen että, okei, ei kestäny jalka, lisää nappeja naamaan vaa seuraaville lenkeille.

Oli kamalan vaikee nostaa vasenta jalkaa koko viikonlopun ajan ees pientä häkin kynnystä yli. Ja ihan ku ois piikki ollu jalassa, sellane tennispallon paksunen piikki :D  Noh, sitte tuli sunnuntai-ilta, tässä vaiheessa sattu jo pelkkä seisominen paikoillaan, nukkuminen, kaikki. Mie menin nukkuun, aattelin että ei tästä mitään tuu, huomenna meen lääkäriin. No sitte piti siirtää tota vasenta jalkaa jotenki vinkkuraan Endan yli ja ympäri että se mahtuis kans siihen sänkyyn ku siinä oli jo Miki, nii en tiiä kuuluko oikeesti vai kehon sisällä vaan tuntu semmonen POKS ja se kipu laantu. Oli oikeen pakko hypätä ylös sängystä ja pyöritellä jalkaa että usko. Nyt se on vaan silleen pikkasen kipee, varmaanki sen väärässä asennossa kävelemisen takia, mutta koko ajan parempaan mennään. Että sellasta tälläkertaa. Vielä ois yks viikko ja viikonloppu, mitäs sitä seuraavaks rikkois, kopkop. :D Mutta siis ei voi ku hämmästellä miten tyhmä mie oikeesti oon, tai sairaalakammonen or what have you. Minun mielessä vaa oli koko ajan että kyllä se menee ohi ku jaksan vaan sisulla kävellä ja tehdä ja olla... No se onneks meni itestään ohi ja korjaantu, mutta siis kauan sitä ois oikeen jatkanu, varmaa kauan :D

Sitte vielä random juttuja viikonlopun ajalta: Olin nimittäin niin ylpee että, kun oltiin koirien kans pellolla ja tiellä meni joku koiransa kanssa. Aattelin tietysti heti ensimmäisenä että "Nyt se Enda lähtee tonne ja mie en voi mitään." Mutta kappas, Enda näki sen, vähän valpastu, sitte se KATTO MINUA ja sain sen siitä kutsuttua luokse ja otettua kiinni. Ja onneks on aina lenkeillä oikeen hyvää palkkaa mukana, niin kyllä se muiden perään rempoilu ehkä vähän laantuis jossain vaiheessa.

Sitte pitäs kai puhuu vähän jotain Mikin näön menetyksestä. Ja sellasille jotka ei jo tiedä niin Mikillä on coloboma, ja se on sitte huonontanu sen näköä melko tasaiseen tahtiin tässä 3 vuotta. Nyt mie oon vaan viimeaikoina huomannu että se tahti on nopeutunu. Viikonloppuna oli nimittäin eka kerta kun se ovesta - pihalle iltayöpissalla meni pissalle, sitte se tuli takasin minun suuntaan, mutta se ei ihan selkeesti tienny yhtään missä kohdassa mie olin ja se meni ihan täysin etukuistista ohi, piti oikeen kutsua sitä, että se pysty suunnistamaan ovelle. Ja siis voi shelttiaivo - Mikiä ku se on niin herkkä minun äänensävyille, en tiiä kuulostinko jotenki kärsimättömältä tai kuitenkin epänormaalilta ku se oli kauheen nolon näkönen ku se oliki menny ovesta ensin ohi... Voi pientä...
Ja sitte ku heittelin niille yks päivä palloa, oli ihan täys auringonpaiste, oltiin sellasessa puolivarjossa, niin se ei enää nähny sitä palloa jos se tipahti kauemmas ku ehkä puolmetriä jos sitäkään. Vielä viime vuonna se sentään kirkkaassa valossa näki melko normaalisti. Mutta siis onneksi, onneksi se on ollu tollasta vaiheittaista toi näön lähteminen, niin Mikillä ei oo ihan täys paniikki iskeny.

Mie nyt loin tolle colobomalle oikeen oman tägin niin siitä pystyn sitte itekki paremmin seuraamaan että miten Mikin sokeutuminen oikeen etenee, ja jos joku siitä jotain hyötyä saa nii hyvä homma.

Käytiin tänään raviskalla Sariannan kanssa ja sinne tuli myös kaks huskya, jotka olin ilmeisesti ohimennen nähnyt kesälla huskyerkkarissa :D Enda oli selvästi koko ajan vähän varovainen niiden kanssa, kun aiemmat kokemukset huskyista on olleet melko rajuja, mutta kyllä se niiden kanssa pari kertaa hepuloi oikein kunnolla. Kaikki kuvat tässä postauksessa Sarianna Junnilan ottamia :)