lauantai 22. syyskuuta 2012

Aktiivipäivä: hakua, agia, kavereita, luokkahenkeä, tokoa ja temppuja + video

Videota torstailta:



Pesäkiviltä
Aamulla mentiin neljäks tunniks mettään koko luokan kans hakuilemaan. Aivan ihana paikka tällä kertaa, semmone kivimuodostelma ku Pesäkivet. Ja koska oli koko luokka, nii sitte tehtiin vaan kaks pistoa per koirakko, ja loput teki sillä aikaa esine-etsintää tai tarkkailee muita suorituksia. Enda teki ihan hyvin, mie en vaan ottanu huomioon että tuolla pitää vähän ohjata enemmän vaikka oliki tuulihakua, koska tuuli liikku siellä luolastossa ja kivillä erilailla. Mutta Enda uskalsi tosi hyvin mennä sinne koloihin ja kiipeillä kivillä.
Ihana vaahtomuovi
Enda teki myös ekan kerran esine-etsintää, sille laitettiin pari kertaa lelu mettään(ku se saalistaa heitettyjä juttuja nii se nouto-osuus menee pilalle ku se tassuilla pälmäilee sitä esinettä/kapulaa). Siitä on tossa videossa pätkä. Oli paljon parempiaki suorituksia ku tuo, mutta toi nyt oli ainoa mikä oli esityskelponen niistä kuvatuista. Huomas että tossa viidennen toiston paikkeilla, vaikka oli muutaman minuutin tauko, nii Endalla meni vähän yli se, tossa videollaki se on vähän jo on semmone diipadaapa, mutta otti hienosti hajun ja löysi.

Sitte iltapäivällä oli liikuntailtapäivä. Mentiin vapaa-ajan keskuksen kentälle ja kaikki muut pelas ultimatea meän luokasta paitsi mie ja Janita. Mulla on vieläki se polvitaive kipee, ku sillo lensin tohon meän eteiseen turvalleni, tänään se on tosin tuntunu jo tosi hyvältä! Mutta siis oltiin sitte kannustamassa ja puhelimen ja muiden sekalaisten tavaroitten pitäjinä. Me päästiin ekalla kerralla jatkoon arvonnalla, niin ei ollu sitte heti peliä. Tuomaripeli oli meän joukkuetta vastaan, mutta meillä oli ehottomasti paras henki koko porukasta:D Ja vaikka tultiin neljänneks niin saatiin jotaki, varmaan koska huudettiin, kannustettiin ja valitettiin niin perkeleesti:D Noh, ei, varmaa sen takia ku jäätiin pelaamaan, jotku luokat lähti heti pois ku oli pelannu yhen pelin.
Pesäkiviltä

Ja koska loppu aikasemmin, niin käytiin sitte treenaamassa aksaa ja juoksuttamassa koiria sen jälkeen. Tehtiin irtaantumisharjotuksia ja koitin ohjata yhessä vaiheessa ilman käsiä, keholla. Siitä on pätkä tuolla videolla. Sitte harjoteltiin tokoa ja temppuja kentällä sillä aikaa ku muut oli radanpätkällä. Jalkojen välistä pujottelu alkaa sujua, päästiin varmaa 10 askelta! Sitte otettiin maahanmenoa sillee että mie kävelin eessä, ne alkaa olla jo semmosia pläts välittömästi - maahanmenoja, eli hyviä! Ja lopuksi vielä pyysin Roosaa haukuttamaan Endaa, se näkyy sitte videon lopussa:) Mikikin pääsi hömpöttelemään aksaa, harvoin mie oon nähny sitä aivan noin innoissaan! Siitä ei oo ny videota harmiksenne:D

Louhokselta
Louhokselta
Sitte käytiin juoksuttamassa koiria Roosan ja Sariannan kans, semmosella siistillä louhoksella. Enda ja Nana taas juoksi ja jahtas toisiaan ku hullut, löys semmosen vaahtomuovijutun, se oli tosi hieno lelu:D Sitte lopulla, Miki viilsi kuononsa johonki kiveen. Se oli aika kamalan näkönen. Verta tursus kauheesti ja se oli aivan järkyttävän punasta. Saatiin sitte kämpillä Roosan kans harjotella kuonosidettä, ku Mikillä oli vähän eri idea siitä haavan puhdistamisesta... No saatiin se puhistettua, ja ei se sitte ollu hirveen vakava, ja jo muutaman tunnin päästä siinä oli rupi, eikä se ole osottanu mitään tulehtumisen merkkejä, että vähällä selvittiin.
Pesäkiviltä

Perjantaina oli agilitya teoriassa. Ja tuli tuskallisen selväksi miten vähän sitä oikeesti tietää, ihan perusjutuistaki! Noh, nyt aletaan oikeesti ihan perusjuttuja tekemään. Toi pätkä tossa videolla oli jo liian vaikeaa juttua, vaikka se meniki ne melekee itestään. Nyt aletaan harjotteleen yksittäisiä esteitä, ja niihin kulmia. Samalla yhistän niihin yksittäisiin esteisiin jo valsseja ja takaaleikkauksia yms. Sitte ku aletaan tekeen pätkiä niin mullaki ois jo joku rutiini kaikkien yksittäisten esteiden kans tehtyjen ohjauskuvioiden kans.

Mutta joo. Tänään oli laiskottelupäivä, ja huomenna onki sitte meän luokan järjestämä mätsäri!

1 kommentti:

  1. Tosi hyvin Enda haukkuu! Miä en ikinä sais Eedlaa haukkumaaan noin hyvin :-D

    VastaaPoista