maanantai 2. huhtikuuta 2012

Viime viikon käytännöntunnit ja kootut junaspektaakkelit vol. 104:D

Nyt sai aikaiseksi kirjoittaa nämäkin ylös kunnolla. Maanantaina ennnen tuntia pari toistoa ruutua, vähän sellaista jolkottelua se oli, vaikka Mikihän on ruuan perään ja sitä siinä palkkana olen käyttänyt... Lisäksi otettiin pari kertaa puomia, alkaa muistamaan että palkka tulee vaan jos on etutassut maassa! Myös merkin kiertämistä ja siitä pysähtymistä otettiin pari kertaa. Ja hyvin se pysähtyi sekä äänellä että käsimerkillä, vaikka vauhtiakin sain sille aikaiseksi siihen.

Tunnilla sitten Mikin kanssa otettiin hyppynoutoa. Ei sitä oltu hirveästi kokeiltu, oikeastaan ollenkaan, pari kertaa ehkä viime vuonna joskus... Yritettiin pilkkoa sitä osiin Miikun neuvojen mukaan, mutta ei meinannut tulla mitään, ja sitten ihan tunnin lopuksi vaan heitin sen kapulan hypyn yli, ja siitä se toi sen ihan nätisti, että yksinkertainen on kaunista, vai miten se meni. Sitten oli ensine-etsintä joka meni päin mäntyä... Miki ei vaan pystynyt menemään sille piilolle kun se oli ahtaassa paikassa... Eli lisää ahtaisiiin paikkoihin tunkemista luvassa treenirintamalla. Ja vielä kerittiin vauhtiluoksetuloja pari kappaletta. Miki ei oikein käsittänyt sitä lelun heittämistä jalkovälistä että liike jatkuisi, niin sitten vaan leikin sen kanssa siinä...

Torstaina Marin kanssa jääviä. Vähän se steppaa seisomisessa ja maahanmeno voisi olla vähän vähemmän epäröivä, vaikka siis ihan hyvin se ne tekee, mutta kun toko on pilkunviilausta ja sitä rataa... Liikkeessä istumisessa, edelleen Miki istuu kuin hissi. Jotenkin se pylly pitäis opettaa istumaan nopeammin:D  Ja Rubertille pääsin luoksetulohäiriöksi. Sitten tehtiin omia juttuja sivussa, kaikkia höpötemppuja ja pikku pätkä seuraamista. 
Perjantaina oli agilitya, kepit tehtiin ihan ekana, muutama toisto eri kulmista ja yksi ratapätkä:
Suurinpiirtein tällainen, ei nyt ihan mittakaavassa tai mitään.

Ekalla kerralla meni ihan kunnialla läpi tohon 7 takakiertoon saakka, sitten otettiin erikseen sitä ja alkoi tekemään sen. Ja kun mentiin toisen kerran, niin juututtiin tohon 5 putkeen, koska en pitänyt koiraa tarpeeksi kauan niin se ehti lukita sen rintamasuunnan jo tuohon väärään päähän. Sitä sitten jankattiin jonku aikaa, mutta ei enää saatu sitä silleen sulavasti oikein:D Sitten otettiin myös pari kertaa erikseen Ata. 

Ja tokossa yritettiin ruutua saada nopeammaksi ja tultiin siihen tulokseen että tehdään ruutua silloin kun on ylikierroksilla koira, saisi sen vauhdin sinne. Eli vähän sama metodi mitä käytin kepeillä vauhdin saamiseen...

Miki jäi Marissalle hoitoon kun piti mennä kotiin käymään. Sunnuntaina kun tulin takaisin, näin kyllä sellaisen ihmisen että pisti ihan vihaksi... JA hän oli vielä eläintenhoitoa opiskellut eräässä toisessa oppilaitoksessa. Ensinnäkin, kukaan täysjärkinen ei pidä vetävällä koiralla kuristuspantaa kuristavalla, ja kun yritin suositella kuonopantaa oli vastaus tyyliin: "kuonopanta taittaa niskat, kuristuspannalla kun kerran nykäisee niin loppuu vetäminen"(hassua kun ei näyttänyt olevan haluttua vaikutusta kyseiseen koiraan). 

Toiseksi, nuorta levotonta urosta ei saa rauhoittumaan sillä, että nyitään siitä kuristuskaulapannasta ja painetaan maahan aina kun tekee vähäisemmänkin  liikkeen tai ulinan tylsyyttään. Se huuto vaan pahentui ja koira raukka oli ihan hämillään kun välillä pienestä ulinasta sai namia ja positiivista huomiota ja hiljaisesta käytöksestä(=hyvästä) ei tullut minkäänlaista reaktiota. Ja en nyt ole lintuasiantuntija, mutta eikö undulaatteja pidä pitää irti häkistäkin välillä? Ei tämän tytön mukaan, joka oli jättänyt undulaatit äidilleen hoitoon ja lähti kuukaudeksi pois... Että sellaista...

Nyt pitäisi olla jo nukkumassa, navettavuoro kutsuu aamulla, kirjoittelen navetasta lisää sitten kun kerkeää tällä viikolla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti