perjantai 3. helmikuuta 2012

Käytännöntunteja, trimmausta, pakkasia ja Kokkolan reissu

Tällä viikolla olikin sitten runsaasti käytäntöä, kun toinen puoli luokasta oli navetassa. Paljon tokoa ja yksi hakukertakin mahtui tähän viikkoon. 
Tokossa päästiin harjoittelemaan paikkamakuuta(Pysyi noin minuutin vaikka olin piilossa ja oli häiriötä), noutoa(Minun käskyjen ajoitusta ja Mikin kärsivällisyyttä treenattiin) ja seuraamiseen saatiin kans vinkkejä(Nyt yritän tosissani olla kattomatta koiraan, ennen kun lähetään liikkeelle ja liikkeen aikanakin;). 
Lisäksi oli hauska pikku kilpailu, tavallaan tuolileikkiä istumisen ja maahanmenon kanssa, Miki oli nopein istuja, maahanmenossa leikki loppui kumartamiseen:D Lisäksi treenattiin temppuja ja agilitya kun kerettiin ja jaksoi... Miki koitti myös metallikapulaa, ekaa kertaa vuoteen, ja se otti sen suuhun ja piti ja antoi mulle:D

Torstaina oli myös hakua, koska halli oli vähän ylibuukattu, vaikka ei pitänyt olla ketään muuta siellä kun me:D Mentiin siis verstaalle ja kolme kertaa Roosa meni piiloon ja Miki haki... Ihan selvästi sitä hämmensi se, että ihminen meni piiloon sisällä, jossa yleensä etsitään vain leluja:D Ja haku oli vähän sen näköistäkin, sellaista sunnuntaikävelyä... Vaikka kyllä se kaikilla kolmella kerralla Roosan löysi:D

Trimmaustunnilla Miki pääsi Sariannan ja Even käsittelyyn... Oikein sporttisen ja pienen näköinen siitä tuli. Näyttää vähän samalta kuin joskus vuoden ikäisenä kun karva ei ollut vielä kasvanut.... Mie ja Elina trimmattiin Aino suolappi, poistettiin takut korvan takaa ja vähän pöksyjä harjailtiin, ei siinä oikeastaan muuta ollut... Sitten trimmattiin opettajan flatti... Kaulakarvoitusta lyhennettiin ja tassut pyöristettiin, kinnerkarvoja leikattiin ja hännästä lähti vähän liikaakin karvaa:D Pari harottavaa hapsua leikeltiin pois ja harjattiin koko koira...

Tänään laitettiin kanit yhteen häkkiin totuttelemaan toisiinsa ja lähdettiin käymään Kokkolassa eläinkaupoissa. Tehtävä oli miettiä mitä tarvitsisi jos hankkisi vaikkapa hamsterin... Aika kalliiksi se ensimmäinen ostosreissu kyllä tulisi, päälle parisataa eläimen, häkin, häkin sisustuksen, ruoan, kynsisaksien yms. kanssa. Auto oli tosi kylmä, ja täällä Kannuksessa ihan yleisestikin on ollut järjettömän kylmä... Tai no siinä kolmenkymmenen molemmin puolin tämä koko viikko ollaan kylmyystiloissa pyöritty:D Näin jopa yksi ilta revontulia, olisin varmaan jäänyt sinne keskelle peltoa tölläämään pitkäksikin aikaa, mutta kylmä pakotti sisälle. 

Nyt viikonloppuna olisi tarkoitus lukea kokeeseen, ja ensi viikolla vaihtuukin jo jakso numero neljä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti