sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Pentua kattomassa + lyhytkarvainen Miki:D

Perjantaina Marissa ja Elina otti trimmerit kauniisiin kätösiinsä ja ajeli Mikin lyhyeksi. Ja tällanen siitä tuli, kauhee ruipelo se loppujenlopuksi oli kaiken sen karvan alla:



Ja Pe-La välisenä yönä lähdettiin puoli neljän aikaan täältä ajelemaan Kiskoon, kasvattaja Hannan luokse katsomaan pentuja. Meitä olikin siellä kunnon joukkio kun oli Eve ja Elina ja Marissa ja mie ja sitten vielä Even ja Elinan pennutkin mukana. Täytyy sanoa, että on se hullun hommaa tämä mihin kaikkeen sitä koirien takia ryhtyykään, ei kaikki ihmiset herää VIIKONLOPPUNA keskellä yötä:D 

Päästiin hyvin perille, ja oltiin pikkaisen edellä aikataulusta pienen informaatiokatkoksen takia... Toivottavasti ei siitä tullut liian suurta vaivaa. Oli ihmeen sumuista ja kylmä keli, mikä oli itseasiassa ihanteellinen, koska oli koirat autossa... Perille päästiin jotain maisemareittiä jonka navigaattori meille valitsi. Tuntui niissä maisemissa ihan kuin olisi ollut jossain Ranskassa, hienoja peltoja korkealta katsottuna, eli mie en hirveesti sinne sivuille tuijotellut:D Toisaalta jos oltais aina uskottu navigaattoria, oltais oltu jossaki jorpakossa:D Ei sitä muuten uskois että niin lähellä kaupunkeja voi olla niin syrjäinen paikka, ja tämä siis hyvässä mielessä!

Perillä ensin pihalla nähtiin Maya husky ja Mette nahka. Sisällä sitten oli Shanti, S-pentueen emo. Keittiössä pennut huusivat huomiota, ja ensimmäisenä me tietenkin istutettiin ittemme sinne lattialle niiden joukkoon. Kohta oli pentuja joka paikassa ja kaikessa kiinni. Kauhea vilske. Ja kun katsoin Senttiä ja Simppua joiden välillä Hanna antaa minun valita niin se kyllä tuntui vielä silloin alussa mahdottomalta. Varsinkin kun mie olin ihan pentujen lumoissa ja kaverit hoiti suurimman osan puhumisesta:D Ja eipä oikeastaan tarvinnut kysyäkään mitään, koska Hanna puhui niin sujuvasti kaikkea, suurimman osan asioista mitä halusinkin tietää, ilman kysymättäkin:D Ja me saatiin aamupalaakin siellä kasvattajalla, kiitos vielä hyvistä tarjoiluista!

Sentti

Simppu

Sentti & joku Rosien pennuista:D

Minun hiuksiin oli kiva tarttua:D
On se varmaan muuten kiva että on monta sukupolvea koiria kotona, kun näkee kasvatustyön tulokset käytännössä. Ja plussana vielä että pennunostajat saa nähdä pentujen isovanhempiakin! Ja erityisesti Hannan koirista jäi kyllä mieleen vanha Bilbo-herra, josta tuli kyllä ihan Miki mieleen, vaikka ei Miki nyt vielä 11-vuotias ole, mutta samanlainen höseltäjä ja huomionhakija se oli kuin Miki:D

Sitten päästettiin pennut irti pihalle ja kaikki hajosivat vähän omiin suuntiinsa, tarpeille ja leikkimään. Oli hyvä nähdä pennut avoimemmassakin ympäristössä niin näki vähän enemmän millasia tyyppejä ne oikein on:D Rohkeasti ne kiipeili ja tutki kaikkea mahdollista koko porukka, oli siellä tietenkin niitä varovaisempia... Tässä taas muutamia kuvia, turhaa mie selittelemään. On niitä enemmänkin, mutta ei viitti kaikkea laittaa tähän:

Sentti näki vuohia, vähän jänskätti...
Kohta oltiin kuitenkin menossa!

Vuohia

Sentti

Sentti
Rosien pentu

Rosien pentu

Sisälle menossa kaikki vauhdilla:D
Ja kuten postauksen ensimmäisestä kuvasta näkyy, mulle kävi klassiset: ihastuin siihen pentuun joka tuli minun syliin nukkumaan:D Ja jotenkin mie tykkäsin siitä loppujenlopuksi muutenkin enemmän, en mie osaa eritellä mitään yhtä ominaisuutta, se vaan tuntuu minun koiralta:D

Kaksi tuntia meni älyttömän äkkiä, ja vaikka ainaki mie olisin halunnu sinne jäähä, niin pakko meidän oli lähteä, että kerittäisiin ihmisten aikaan Kannukseen... Poikettiin matkalla Ideaparkissa ja Ikeassa. Ideaparkista löysin Mikille naudan putkiluun ja vihdoinkin suurinpiirtein hyvän noutokapulan! Ikeaan en jaksanut lähteä. Otettiin hesestä ruokaa mukaan, niin palvelu oli lievästi sanottuna hidasta, ja Fanta oli enemmänkin vissyvettä... Mutta ei ihme, Ideaparkin parkkipaikka oli tupaten täynnä ja kaikki nähtävästi pakkautui heseen syömään:D

Loppumatka luettiin koiran anatomiaa ja fysiologiaa, mutta vihkon loppua kohti alkoi puhe sammaltaa väsymyksestä itse kullakin, ja kaikki nauratti:D Matka tiivistettynä: Ajelua, ajelua, PENTUJA, ihmistungosta, joutsenia, ajelua, juttelua, ajelua, huoltoasemia, sadetta, ajelua, ajelua, ajelua... you get the picture:D Oltiin täällä 10 aikaan illalla, eli ihan ihmisten aikaan tänne päästiin:D Mutta mieliala oli suurinpiirtein tämä:

Pipari ja Kändi
Kiitos miljoonasti Elinalle ja Evelle kun jaksoivat ajaa niin pitkän matkan! You will be rewarded handsomely!:D Ja kiitos Marissalle kuvista, ja seuraneitinä olosta:D

Taidan pitää teidät vielä jännityksessä pennun kutsumanimen suhteen, katsotaan jos ensi viikolla paljastaisi sen, mutta tuolla se oikeastaan päättäytyi matkan aikana sekin asia:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti