keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Viimeiset toppeilut, Kannukseen paluu ja muita juttuja

Tosiaan noi viimeiset päivät topissa meni tosi nopeesti, mutta sunnuntaihin asti tuntimittari raksutti, käytiin nimittäin Jämsänkoskella huskyerkkarissa. Siellä oli jos jonkun näköstä koiraa, ja  tuntui että karvaton Maya ois ollu ihan omiaan siellä kehässä eikä viimeisen päälle puunatut Stara ja Wilya :D Tänä päivänä taas menetin vähän uskoani näyttelytouhuun... Wilya sai H:n ja arvostelussa melkein kaikki oli exellent -jotain, en vaan käsitä... Mutta kiva pikku roadtrippi, vaikka osa ajasta menikin nukkuessa, herättiin nimittäin neljän aikaan aamulla...

Maanantaina oli lähdön aika ja aamulla meinas jo itku tulla ku katto pentujen temmellystä. Tuli niitä tyyppejä kyllä kamala ikävä. Vasta asemalla kun Hannan piti lähteä minun tulvaportit aukes, se oli kuin jostain tosi huonosta draamasta, tuli ainaki semmonen tunne ettei enää ikinä nähhä ja hence the tears...


Nii värjäsin mie jossain vaiheessa hiukseni punaseksi ;D
Päästiin Pasilan asemalle ihan hyvin, sitte se alkoki mennä alamäkeen. Lähdin hissillä johonkin kerrokseen ja en löytäny oikeaa välikköä mistä ois päässy oikealle laiturille, sitte en meinannu päästä ees siihen kohtaan mistä olin lähteny. Sillon alko semmonen paniikinomainen itku ja kiroilu. Ei voi muuta sanoa ku hyvä minä tässä vaiheessa. Noh, joku ystävällinen neuvo meät oikeaan suuntaan, ja tässä vaiheessa minun laukku tuntu painavan tonnin ja mie itkin ja kiroilin ja lopulta pääsin oikeaan laituriin. Sitten kävi selväksi että se lemmikkivaunu oli toisessa päässä laituria, great. No eiku raahaamaan laukkua ja koiria, onneksi joku naisihminen sääli minua sen verran että autto kantaan laukkua. Sillon juna katsoi sopivaksi saapua ja oltiin vielä kaukana oikeasta paikasta. Kiitin onneani siinä vaiheessa kun saatiin konnari kiinni niin hän sitten auttoi minut lopun matkaa. Mutta vielä myöhästyttääkseni junaa lisää, Enda raukka kakkas siihen junan viereen... Kiva ootella siinä ja ku ei siinä oikeen voinu alkaa sitä keräämäänkään... Päästiin lopulta oikeeseen vaunuun ja juna saatiin liikkeelle. Ihanan tyhjä vaunu ja siellä pystyi nukkumaankin!

Sarianna oli meitä vastassa Kannuksen asemalla ja vaihettiin vähän kuulumisia. Enkä oottanu kyllä kävelemistä kerrospukeutuneena(nii laukku ei ois muuten mahtunu kii :D), onneks on autollisia kavereita jotka jaksaa tulla jeesaamaan. Oi että kun oli jotenki kiva kuitenki palata tänne asuntolaan! Pitäs jaksaa purkaa toi laukku, mutta oon vaan nukkunu univelkoja pois... On tässä vielä onneksi muutama päivä aikaa ennen kun koulu alkaa...

Endalla alko juoksut neljä päivää sitten! Ihan kiva juoksuväli, 9kk. Tässä lattiassa näkyy veri aika kivasti, pitäs jostaki löytää juoksusuoja, mutta kun menin halpikseen ostaan sitä, niin ei siellä ollu! Enda ja Miki on kotiutuneet tänne oikein hyvin, ja Enda kiusaa Mikiä paljon vähemmän täällä kun Hannan luona, ehkä täällä on tarpeeksi tilaa Endan isolle egolle :D

Eilen käytiin vepepaikalla juoksuttamassa koiria Sariannan ja Roosan kans. Endalla on tullu enempi rohkeutta kun ei enää iso sakemannikaan pelottanu, ehkä Hannan huskyt on karaissut sitä sen verran ettei ihan pienestä säikähdä :D

Ei kai tässä muuta oo kerinny tapahtumaan, että tässä tää kai tältä erää...

Ainiin...

Tassujen tahdissa haastoi minut:

  1. Missä näet itsesi 10 vuoden päästä?Joko mulla on oma yritys ja asun jossain päin Suomea, tai sitten käyn lukemassa yliopistossa kääntäjäksi ja linnoittaudun kotiin tekemään etätöitä :D
  2. Mitä eläimiä omistat/haluaisit omistaa?2 koiraa omistan tällä hetkellä, vielä yksi olisi tarkoitus tässä lähitulevaisuudessa hankkia.
  3. Harrastuksesi?Koirien kanssa puuhailu, lukeminen, leffojen kattominen, kirjoittaminen
  4. Oletko koskaan  pelännyt lemmikkisi puolesta? Miksi?Silloin kun Miki karkasi ja en saanut sitä heti kiinni ja se juoksi tiellä.
  5. Paras blogi?
    Unna ja Dean
  6. Mitä mieltä olet koiran turhasta vaatettamisesta?En tykkää, mutta kukin taaplaa tyylillään
  7. Entä muusta ihmimillistämisestä?Koirille ois helpompaa jos niitä ei inhimillistettäisi niin paljon, ja joskus se aiheuttaa jopa vihaisia tunteita allekirjoittaneessa, mutta eipä sille mitään oikeastaan voi.
  8. Milloin koiran peruskoulutus on kunnossa?Kun sen kanssa on helppo elää arjessa.
  9. Lempi elokuva?Tää on vaikee ku mulla on yli sata leffaa kotona :D No tällä hetkellä varmaan Hobitti-Unohtumaton matka
  10. Katsotko Big Brotheria? Miksi?
    En todellakaan, lopetin sen kattomisen ekan kauden jälkeen :D
  11. Rotukoira vai sekarotuinen?Ihan kumpi vaan kunhan on terve ja kivanluontoinen.

    Enkä jaksa haastaa ketään, ei jaksa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti